JCC #85
Tässä hieman mukaeltu versioni Riitulin luonnoksesta Jehkottaren haasteessa.

Aika yksinkertaisella linjalla jatketaan…
Leimakuva väritetty jälleen ProMarker+Inktens.
Tässä hieman mukaeltu versioni Riitulin luonnoksesta Jehkottaren haasteessa.

Aika yksinkertaisella linjalla jatketaan…
Leimakuva väritetty jälleen ProMarker+Inktens.
Tässä minun 3D-versioni kattikortti aiheeseen.

Hieman oli haasteellista kuvata,
kun kuva itsessään oli hologrammi3D
ja cd-levykin vielä toi oman heijastuksensa mukaan.
Haasteessa piti käyttää joko ruudukkoa tai salmiakkikuviota.

Lahjapaperista leikkaamissani kuvissa
sattui sopivasti olemaan valmiina tuota ruudukkoa.
Valitsin kulkuneuvokseni vanhanajan kelkan!

Kuva on väritetty jo viime talvena,
kun testailin tuon kuvan värittämistä eri väreillä!
Tässä käytetty ProMarker + Inktens.
Mielestäni sopi väreiltään taustapaperiin,
joten ei muuta kuin hieman vielä hopean värisiä ääriviivatarroja
ja yksinkertainen kortti oli valmis.
Leimailutaivaan haasteessa aiheena oli 3D.

Tässä minun versioni, jouluinen perus pyramidi kortti.
Korttipohja helmiäiskartonkia
ja kuvaan lisäsin myös hieman kimalleliimaa,
joka ei kuitenkaan juurikaan tässä näy.
Hyvän Joulun toivotukset piparihiiren kera!

Kuva väritetty ProMarker+Inktens.
Bingo ruudukosta valitsin rivin, josta löytyivät seuraavat elementit:
Nauha – Kukka – Nappi

Nauhan ja napin lisäsin, kukat löytyivätkin jo taustapaperista valmiina.
Perjantaiaamun valjetessa keräsin autolastillisen tuttuja mukaan
ja matkasimme Tampereelle messuille.
Blogituttavuuksista mukana oli Apris.
Tampereella tapasimme vielä lisää tuttuja
ja tutustuimme messujen antoisaan tarjontaan.
Paljon löytyi katseltavaa ja ostoksiakin tuli tehtyä.
Päivä oli nautinnollinen,
vaikkakin jalat olivat melko puhki päivän päätteeksi.
Tämänkertaisessa haasteessa oli ohjeena käyttää kierrätysmateriaalia.
Yleensä kaikkea tulee laitettua talteen, mutta sitten kun niitä oikeasti tarvittaisiin,
niin ovat ainakin osittain mukamas “hukkuneet” matkan varrella…

Kortissani kierrätystä on sisäpuolelle laitettu vanha kortti,
jonka reunat revin ja laitoin niihin kimalleliimaa tuomaan tunnelmaa.
Muuten kortti on aika yksinkertainen, vaikka onkin “metallin hohtoinen korttipohja.”

…tuli täyteen 6.11.09!
Haluan kiittää kaikkia blogissani vierailleita ja erityisesti niitä,
jotka ovat jättäneet myös kommentteja postauksiini.
Mietein miten asiaa “juhlistaisin” ja päädyin siihen,
että en järjestä mitään arvontaa,
vaan palkitsen eniten kommentteja jättäneen!
***
Ahkerimmaksi kommentoijaksi osoittautui Apris!
***
Ensi viikon aikana tulen muistamaan sinua pienellä paketilla!
Kiitos vielä kerran kaikille ja antoisia askarteluhetkiä teille!